logo

logo

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Mahottomat Folklandia-risteilyllä 13.-14.1.17


Kansanmusiikin ja -tanssin ystävät yhteentuova risteily ei jättänyt tänäkään vuonna ketään kylmäksi. Laulu ja soitto alkoivat savolaisten bussissa jo Varkauden kohdalla ja kestivät aina seuraavaan päivään asti. Risteilyllä mukana olleet 4000 muuta kansanperinteen ystävää pistivät jalalla koreasti ja nauttivat hyvästä musiikista, ohjelmista ja ennenkaikkea upeasta ja ainutlaatuisesta kahden päivän kestävästä festivaalitunnelmasta.




Kansanmusiikkiyhtye Mahottomat viihdytti risteilyjoukkoa mahottomasti lauantai-päivän esiintymisellään. Rumpalimme Lassen ollessa Beattles -matkalla Iso-Britanniassa,rumpalin pallille istuutui 14-vuotias Otto Partanen. Eikä voi moittia, hieno keikka kokonaisuudessaan! Tävä vuonna ohjelmisto koostui Surkeista lauluista, aina Jaakko Tepon Onnenkerjäläisestä perinteisempään Onnelliseen Augustiin. Onneksi esiintyminen oli kaikkea muuta kuin surkeaa.



Mahottomat kiittävät ja kuittaavat. Hyvää tätä vuotta 2017! Ensi vuonna kuullaan taas!


tiistai 14. kesäkuuta 2016

Mahottomien keikkakesä 2016

Kansanmusiikkiyhtye Mahottomat keikkailee kesän aikana ahkerasti. Kutsu on käynyt heinäkuun alussa ainakin Lapinlahdelle Mattilan navetan ylisille, Siilifolkkiin Siilinjärvelle, Huiluuruppeemille Maaningalle ja Kaustisen kansanmusiikkijuhlille.

Su 3.7. klo 18 lauletaan vanhoja koululauluja Mahottomien kanssa Lapinlahdella Kiukonmäessä Anneli ja Voitti Lisitsinin luona

Ma 4.7. porukkaa voi kuulla Siilifolkissa klo 9 alkaen Ylä-Savo All Starsin, Muistojen kultaamien tanssien ja Mahottomien oman musiikin tahtiin aina puolille päiville asti

Kaustisella porukkaan voi törmätä ainakin ke 13.7. klo 23.30 Viinituvalla, jolloin luvassa on taattua mahotonta meeninkijä!

Su 17.7. klo 12 Maaningan Huiluuruppeemilla kuullaan Muistojen kultaamien iskelmien ilmaiskonsertti

Jatkuupa Mahottomien keikkakesä vielä tästäkin, mutta tässä jo hieman makua tulevaan. Tervetulloo kuuntelemmaan!

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Muistojen kultaamat iskelmät -konserttikiertue



1

Kuopion ja Kaskikuusen kansalaisopistojen yhteistyössä tehty Muistojen kultaamat iskelmät -konsertti saa ensi-iltansa huhtikuun 8. päivänä. Nilsiässä, Maaningalla, Siilinjärvellä, Lapinlahdella ja Iisalmessa kiertävässä konsertissa solistina kuullaan näyttelevä kirjailija, Savon oma poika, Antti Heikkinen. Konsertin toteuttavat Kuopion ja Maaningan Iskelmäseniorit ja Lapinlahden kansanmusiikkiyhtye Mahottomat. Opettajana ja kapellimestarina toimii Petra Lisitsin-Mantere.

Ohjelmistossa ainakin seuraavat taatut iskelmät:

Yön hiljaisuudessa
Muistatko Montreposn
Irja-humppa
Koivu-valssi
Täysikuu
Sulamith
Kaksi kolpakkoa 

Säkkijärven polkka
Iisalmen Ieva
Pohjolan yö
Sinun silmiesi tähden
Rahajenkka
Muistan sua, Elaine
Iso Iita
Savolainen vingi
Nuoruusmuistoja 

Ohjelma 10€. Tervetuloa!

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Tolokun mahottomat iltamat la 7.11. Varpaisjärvellä

Marraskuun ensimmäisenä lauantaina 7.11. pidetään klo 20 alkaen Varpaisjärvellä Safoxissa Tolokun mahottomat Iltamat, jossa iki-ihanat Tolokun Tytöt Maija-Liisa Korhonen ja Anneli Valta-Lisitsin sekä huumoriyhtye Mahottomat antavat yleisölle kunnon huumoripläjäyksen! Alla juliste stereona.



Vanhan ajan iltamien malliin ensiksi on tunti ohjelmaa ja sen jälkeen pistetään jalalla koreasti Hot Tomatin tahtiin Duo Kastehelmen vahvistamana. Laita jo päivä kalenteriisi ja tule nauttimaan seurastamme!

maanantai 31. elokuuta 2015

Mahottomat yhteislaulut Aikataikassa pe 4.9. klo 18.30-19.30

Mahottomien vetämät yhteislaulut raikaavat Lapinlahden lukiolla perjantai-illassa klo 18.30-19.30, kun Aikataika -tapahtuma saapuu ilostuttamaan alkavaa syyskuuta. Tässä yhteislaulut jo ihmisille etukäteen.

Tervetulloo!

1. Suvivalssi Em
2. Keltaruusu D
3. Käymme yhdessä ain C
4. Emma cm (valssina 1.+2. säk., rautalankana 3.+4. säk.)
5. Sininen ja valkoinen am
6. Moskovan valot dm
7. Uralin pihlaja hm
8. Tiikerihai hm ( A norm. B tango A valssi B samba)
9. Leila Bb
10. Käyn ahon laitaa D
11. Satumaa dm
12. Potpuri, dm ja D (Suklaasydän, Sä kaunehin oot, Oi Josef, Josef,
Saku Sammakko, Mä päivänsäteen näin kerran pienen)
13. Jätkän humppa dm (1. humppa, 2.tango, 3. rautalanka)
14. Ystävän laulu am 

Ja jäläkikirjotuksena tiijoks vuan, että jos ee ossoo ihan kaekkee ulukoo, nii helepotusta on kyllä tiijossa!

Aikataika -illan kartan löydät painamalla TÄSTÄ.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Vinttitanssit Kiukonmäessä

Mattilan tilalla jyskyi lauantaitanssit navetan ylisillä. Kiitokset Duo Kastehelmelle, joka melskasi My Hot Tomatin mukana, samoin Riki-koiralle ja Peetu-solistille.