logokuva

logokuva
Mahottomat esiintymässä valtakunnallisella kansanmusiikin ja -tanssin risteilyllä Folklandialla tammikuussa 2018.

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Mahottomat Folklandia-risteilyllä 13.-14.1.17


Kansanmusiikin ja -tanssin ystävät yhteentuova risteily ei jättänyt tänäkään vuonna ketään kylmäksi. Laulu ja soitto alkoivat savolaisten bussissa jo Varkauden kohdalla ja kestivät aina seuraavaan päivään asti. Risteilyllä mukana olleet 4000 muuta kansanperinteen ystävää pistivät jalalla koreasti ja nauttivat hyvästä musiikista, ohjelmista ja ennenkaikkea upeasta ja ainutlaatuisesta kahden päivän kestävästä festivaalitunnelmasta.




Kansanmusiikkiyhtye Mahottomat viihdytti risteilyjoukkoa mahottomasti lauantai-päivän esiintymisellään. Rumpalimme Lassen ollessa Beattles -matkalla Iso-Britanniassa,rumpalin pallille istuutui 14-vuotias Otto Partanen. Eikä voi moittia, hieno keikka kokonaisuudessaan! Tävä vuonna ohjelmisto koostui Surkeista lauluista, aina Jaakko Tepon Onnenkerjäläisestä perinteisempään Onnelliseen Augustiin. Onneksi esiintyminen oli kaikkea muuta kuin surkeaa.



Mahottomat kiittävät ja kuittaavat. Hyvää tätä vuotta 2017! Ensi vuonna kuullaan taas!